Corex koolla – hyvinvointitapahtuma

Haluamme edistää monin eri tavoin työntekijöidemme hyvinvointia ja tarjota monipuolista tukea työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Vuosittainen hyvinvointitapahtuma on yksi työsuhde-eduistamme ja se antaa työntekijöille mahdollisuuden kokoontua yhteen työn ulkopuolella ja tehdä mukavia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä asioita yhdessä työkavereiden kanssa. Tapahtumaan osallistuvat kaikki henkilöstöryhmät, jolloin kaikilla on mahdollisuus tutustua myös eri osastojen tai työvuorojen työntekijöihin. Päivän päätteeksi kokoonnutaan vielä yhteen ja nautitaan hyvästä ruoasta. Hyvä tykypäivä muodostuu siitä, että on tarjolla erilaisia lajeja, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua. Tällä kertaa tilaisuuteen osallistui 60% kutsutuista. Haluamme myös tarjota mahdollisuuden kokeilla jotain uutta, josta voisi syntyä kenties uusi harrastus. Aikaisempina vuosina olemme kokeilleet mm. sähkömaastopyöräilyä ja kiipeilyä Yyterissä.

Tänä vuonna vietimme tykypäivää elokuussa pelaten padelia (PadelX), keilaten (Porin keilahalli) ja kävellen luonnossa. Tässä kuvakooste päivän tunnelmista.

Kuvia tykypäivästä