Työturvallisuus - Osa 2

Turvallisuuskulttuuri kasvaa työntekijöiden mukana
Juha-Pekka Rosenqvist eli JP on työskennellyt Corexin Porin kartonkitehtaalla yli 20 vuotta ja nähnyt läheltä, miten tehtaan työturvallisuus kulttuuri on kehittynyt. Nykyään turvallisuus on luonnollinen osa jokapäiväistä työtä, jossa jokainen työntekijä kantaa vastuuta ja tekee aktiivisesti turvallisuushavaintoja. JP:n mukaan turvallisuusajattelu kantautuu myös kotielämään ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.
JP aloitti Corexin Porin kartonkitehtaalla vuonna 2002 kenttämiehenä. Nykyään hän toimii tehtaan uusiomassalaitoksella operaattorina ja kesävuoromestarina. Hänen uransa on kulkenut rinnakkain tehtaan turvallisuuskulttuurin kehityksen kanssa, ja muutos on ollut merkittävä.Kun JP aloitti Corexilla yli 20 vuotta sitten, turvallisuuskulttuuri oli hyvin erilainen kuin nykyään.
"Merkittävimmät parannukset ovat olleet henkilökohtaiset suojavälineet. Ne ovat muuttuneet todella paljon ja niiden pakollisuus on vienyt turvallisuuskulttuuria tosi paljon eteenpäin", hän kertoo.
Turvallisuus on osa jokapäiväistä työtä
Nykyään Corexin Porin tehtaalla työturvallisuus on luonnollinen osa työpäivää. "Se on ihan jokapäiväistä toimintaa. Ei siihen enää tarvitse kiinnittää huomiota, koska se on automaattista", JP kuvailee. Työntekijät ymmärtävät, että suojavälineiden käyttö on jokaisen oma etu, ei vain velvollisuus. "On hyvät syyt, minkä takia käytetään suojavälineitä. Niihin liittyvä kulttuuri on muuttunut tosi paljon vuosien saatossa."
Corexin periaate "jokainen on vastuussa turvallisuudesta" näkyy konkreettisesti tehtaan arjessa. Työntekijät tekevät aktiivisesti turvallisuushavaintoja, jotka kirjataan yhteiseen järjestelmään. "Meillä on sähköinen järjestelmä, mihin havaintoja kirjataan ja se toimii hyvin. Turvallisuushavainnot käydään yhteisesti läpi aamupalaverin yhteydessä. Järjestelmän käyttöönotto vaati aikaa, mutta nyt se toimii sujuvasti", JP kertoo.
Turvallisuustietoisuus näkyy myös käytännön työssä. JP arvioi jokaisessa työtehtävässä mahdolliset vaarat – varsinkin uusissa tai poikkeavissa tilanteissa. "Jos ei nyt ihan paperilla, niin ainakin mielessä. Kyllä sitä joka kerta, kun aloittaa työtehtävät, käy läpi, mitä vaaroja voi olla."
Turvallisuuskoulutus räätälöidään tehtaan tarpeisiin
Corexin turvallisuuskoulutus on kehittynyt yleisistä kursseista tehtaan erityistarpeet huomioivaksi kokonaisuudeksi. "Nyt meidän tehtaalla on suoraan meille räätälöity työturvallisuuskoulutus, ei mikään yleismallinen”, JP kertoo. Säännöllinen koulutus pitää turvallisuusasiat esillä: vuoromestarin turvavartti ja viiden vuoden välein järjestettävät tulityö- ja työturvallisuuskoulutukset sekä hätä- ja ensiapukoulutukset kolmen vuoden välein.
Avoimuus lisää turvallisuustietoisuutta
Corexilla on avoin turvallisuuden seurantajärjestelmä, jossa kaikki työntekijät näkevät turvallisuushavainnot ja niiden etenemisen. Se on JP:n mielestä hyödyllinen. "Siitä näkee puutteet ja jos on jotain korjattavaa. Ei se ainakaan mitenkään negatiivisesti ole vaikuttanut. Se on hyödyllinen työkalu", Juha-Pekka toteaa.
Turvallisuusajattelu tulee kotiin saakka
Työturvallisuus ei Corexilla rajoitu tehtaan porttien sisäpuolelle. "Kun töissä teet asiat turvallisesti, niin kyllähän viet väkisinkin samanlaista kulttuuria kotiin. Jos esimerkiksi töissä käytät suojalaseja, niin miksi et kotona tekisi samoin."
Corex tukee työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia tarjoamalla monipuolisia työsuhde-etuja ja järjestämällä vuosittain hyvinvointitapahtuman. JP näkee selkeän yhteyden työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin välillä. "Työhyvinvointi lisää jaksamista ja parantaa turvallisuutta. Jos on kauhean väsynyt, se lisää riskejä."
Opiskelu tukee turvallisuusosaamista
JP opiskelee työn ohessa prosessi-insinööriksi. Opinnot syventävät ymmärrystä niin työturvallisuudesta kuin prosessiturvallisuudesta. "Työturvallisuus keskittyy enemmän henkilöön, kun prosessiturvallisuus on enemmän laitteiston kautta."
JP:n viesti muille teollisuusalan työntekijöille on selvä. "Turvallisuus kuuluu jokapäiväiseen elämään, ei pelkästään työelämään. Ihan sama missä on, turvallisesti kun tekee asiat ja noudattaa ohjeita kaikki pääsevät terveinä kotiin."
Juha-Pekka Rosenqvistin haastattelu osoittaa, miten työturvallisuuskulttuuri kehittyy pitkäjänteisellä työllä ja jokaisen työntekijän sitoutumisen kautta. Corexin Porin tehtaalla työturvallisuus ei ole vain sääntöjä, vaan tapa toimia – niin työssä kuin myös vapaa-ajalla.